Hei,
kiitos koskettavista kuvistasi ja onnittelut paikoin hyvin sivaltavasta kielenkäytöstäsi. Moni lapsettomuusblogilainen on jo mainostanut blogiasi ja laittanut linkkilistalleen.
Tänään ekaa kertaa löysin tänne ja heti löysin omiakin fiiliksiä vastaavia juttuja. Olen omassakin blogissa jokusen kerran valittanut siitä, miten ottaa päähän ihmisten fb-päivitykset
Vaikka olen omasta tahdosta lapseton ihminen, en vain valitettavasti aina jaksa myöskään tuolla facebookissa noiden lapsellisten ihmisten intoa laittaa joka *piip* kuvaan se kersa. Ihan oikeasti… Kersa edestä, kersa takaa, kersa makaa ja leikkii — missä on aviomies?
Niin tuttua, niin tuttua.. tätä se FB elämä on ja silti on itseään pakko kiduttaa siellä roikkumalla. melkein tekisi mieli linkittää tämä FB:ssä omalle seinälle mutta ei viitsi kun loukkaisi monia ihmisiä joiden kanssa kuitenkin haluaa olla väleissä.
Tulipa tuota itsekin mietittyä, väheneekö fb-kaverit tämän jutun myötä, mutta yllättävän ymmärtäväisiä siellä on oltu. Tai sitten ne ei vaan ole lukeneet tätä
Joskus ollaan puhuttu ystävien kanssa, miten tietyt päivitykset voisi facebookissa piilottaa. Mutta en oikein haluaisi siihenkään, koska haluan kuitenkin tietää mitä kaikille kuuluu – niin alhaalla kuin ärsytyskynnys lässytykseen joinakin päivinä onkin. Enkä saisi enää sarjiksiin matskuakaan
Osui ja upposi! Meillä vauvatoiveita jo kohta 5 kk… Ilman tuloksia. :/ Ja joskus tuntuu kurjalta nuo vauvapäivitykset, vaikka rakastankin lapsia ja suurimman osan ajasta jaksan olla muiden puolesta onnellinen.
Siis niin osuva, aivan mahtava Olen itseni kanssa päättänyt, että palautan profiilini takaisin sitten joskus tuhannen vuoden päästä, jos itse voisin kijoitella sinne samanlaisia juttuja…
Kuin suoraan omasta elämästä… kaikki ystävät odottaa ensimmäistä, toista tai kolmatta lastaan ja ah kun on se odottaminen niin vitun ihanaa ja koko elämä on turhaa ilman pikku pilttiä ja kun se syntyy niin villekaarinan kaikki vitun valokuvat täytyy tunkea facebookiin ja vielä pistää parhaimmat viestillä erikseen mulle, että varmasti näen kuinka ihanaa heidän elämänsä on… sit kysellään miksi me ei hankita lapsia, kun se olisikin niin helppoa… et ne vaan hankittais…
kiitos sarjakuvistasi jotka auttavat minut päivästä toiseen…
HAHAHHAA, ihan mahtava! Just tältä tuntuu lähes aina, kun noita äitien postauksia lukee, mutta itse en vain uskalla tehdä mitään. Ihana kun annat kanavan päästää tuskan ja ärtymyksen ulos!
Joskus kyllä tekis mieli kommentoida, että “onpas ruma vauva”, vaikka ei mitään erityistä katkeruutta olekaan… Kiitos näistä sarjakuvista. Nää on tärkeitä.
Minä olen onnellinen lapseton omasta tahdostani eikä mun siksi ehkä kuuluis kommentoida tänne, mutta jotenkin provosoiduin tosi pahasti tästä sarjakuvasta. En jaksa käsittää sellaista kateutta, että kun toisilla on jotain mitä itse ei saa niin näitä “onnellisia” aletaan – ainakin ajatuksissa, ja nyt blogissa – kyräillä ja haukkua. Eikö piirtäjä itse kertoisi tutuille lapsestaan jos hänellä sellainen olisi? Postaisi kuvia facebookiin? Miksi kukkasessa muut eivät saisi niin tehdä? Samalla logiikalla, pitäisikö esim onnellisessa parisuhteessa elävän piilottaa puolisonsa sinkkukavereilta jottei näille tule paha mieli? Voisin kuvitella ettei se elonpolku siitä muutu ruusuisemmaksi että toivoo toisille pahaa. Toinen juttu tietenkin on jos tuttavat toisen tukalan tilanteen tuntien tulevat ilkeyttään omia lapsiaan hehkuttamaan, mutta ei kai nyt kaikissa tapauksissa voi olla siitäkään kyse?
En ole itse koskaan päässyt keskustelemaan aiheesta lapsettomuudesta kärsivän ihmisen kanssa, mutta näistä kirjallisista lähteistä on tullut semmoinen kuva että kyseessä on aika angstinen, vihamielinen ja jopa (uskallanko sanoa) itsekäs porukka. Lapsi halutaan nimenomaan itselle iloa tuottamaan. Tuttujen myötäelämisyrityksistä raivostutaan koska ne on aina vääränlaisia ja lapsen saaneita ihmisiä vihataan. Tulee mieleen että ongelmassa oikein piehtaroidaan ja raivotaan koko maailmalle kun elämä ei antanut täsmälleen sitä mitä haluttiin.
Yksinkertaisena ihmisenä mietin voisko asiaa kääntää siten, että haluamisen sijasta keskittyisi antamiseen. Maailma on väärällään lapsia joita kukaan ei oikein rakasta, joten voisiko lapsia rakastava ihminen mennä heidän luokseen antamaan tukea ja hoitoa. Vaikka tuohon naapurimaahan johonkin orpokotiin? Minä olen itse ollut pikkuisella panoksellani mukana huono-osaisia auttavassa vapaaehtoistyössä ja pidän sitä ihan äärettömän tärkeänä työnä. Ja kaikkein tärkeintä se on avun saajalle, jonka koko maailma saattaa pelastua avun ansiosta.
Pelkään että blogaaja loukkantui tästä kommentista ja pyydän sitä siksi etukäteen anteeksi. Tahdoin siis sanoa, että ilkeä ja negatiivinen asenne tuppaa synnyttämään ikävää ilmapiiriä ja siksi kovasti toivoisin että näinkin ikävän ja aran aiheen työstämiseen löytyisi muita, parempia keinoja. Toivon myös että rakkaudestasi ja hoivahalustasi pääsee pian nauttimaan joku lapsi, oli se sitten oma tai joku muu huolenpitoa kaipaava.
tottakai kommenttisi ovat tervetulleita, ei se katso ikää lapsettomuutta tai lapsellisuutta sen enempää kuin onnellisuuden astettakaan. Täällä käy monenlaisia ihmisiä.
Kiitos erilaisesta mielipiteestä! Olet ensimmäinen, johon tiedän tämän kolisseen negatiivisesti, mutta se osoittaa tälle asialle vain hyvää
Omalta osaltani sekä muutamien lapsettomuudesta kärsivien puolesta voin todeta, että näitä tunteita ei niin hyvin aina ymmärräkään, jos lapsettomuus on oma valinta tai jos on onnistunut saamaan lapsia helposti. Kateus, katkeruus, suru, epäonnistumisen tunne, syyllisyys ja pettymys ovat vain osa sitä tunteiden kirjoa, mitä tahattoman lapsettomuuden kanssa painiva kokee, halusi tai ei.
Tunteet ovat tunteita; osa ihmisenä olemista. Helppoahan se olisikin, jos oman typerän lapsenkaipuunsa pystyisi täyttämään hyväntekeväisyydellä ja harrastuksilla. Ja parhaansa useimmat yrittävätkin. Lapsettomuus on kuitenkin kriisi, joka on käsiteltävä, jotta elämä voi jatkua. Mustia aikoja kokeneena voin vakuuttaa, ettei katkeruudessa todellakaan kukaan halua “piehtaroida” vapaaehtoisesti.
Jos lapsettomien vihamielinen ja itsekäs porukka vetää mielesi matalaksi, niin meidän kanssahan ei kenenkään ole pakko seurustella
En loukkaantunut kommentistasi. Sinulla on asenteesesi täysi oikeus, samalla lailla kun meillä lapsettomilla on oikeus hakea toisistamme tukea joskus mustankin huumorin kautta. Samoin kaikilla on oikeus omassa elämässään hehkuttaa lapsiperheonneaan niin paljon kuin haluavat, minä en ole sitä kieltämässä. Siitä ei ole kuitenkaan onneksi pakko tykätä.
Muistuttaisin kuitenkin kahdesta asiasta. Ensinnäkin tämä on vain sarjakuva, ei ehdotus lakipykäläksi. Toiseksi: huumorintajua voi yrittää vähän venyttää, vaikka nauruhermoja ei kutkuttaisikaan. Tämä on vain osa elämää, ei sen kummempaa.
Toivotan sinulle tsemppiä ja mielenrauhaa tämän vastenmielisen ihmisryhmän kanssa elämiseen!
Älä piiloudu huumorin taakse. Huumorilla voi oikeuttaa itselleen rasismin, elitismin, mitä vaan. Minäkin voisin sanoa, että olet pinnallinen kultalusikkatyttö, joka ei saa mitä haluaa ja on vihainen maailmalle. Vitsihän se vaan on! Fakta on se, ettet blogisi missään vaiheessa perustele, miksi haluat lapsen. Olet päässäsi kehittänyt kilpailuasetelman lapsellisten ja lapsettomien välille. Tämä jättää blogin latteaksi. Näkökulmasi on nimenomaan oman onnettomuutesi käsittelyssä, ei syvällisessä vanhemmuuden pohdiskelussa.
Kaikki tämä kertoo siitä, ettet ole ollut lasten kanssa tekemisissä. Se tekee aluksi todella kipeää, kun itse haluaa lasta niin paljon. Lapsilta oppii kuitenkin sen, että ne ovat viattomia. Ei, en ole kristitty. Lapseton olen synnynnäisesti, minua eivät siis mitkään hoidot voi parantaa. Lapsien auttamisesta voi oppia sen, että lapset ovat yksi maailman suurimmista ihmeistä. Yksikään niistä ei ole ruma (klisee, mutta totta).
Antaisin mitä vaan, vaikka oman terveyteni, että ystävieni lapset olisivat terveitä ja hyvinvoivia. En voisi KOSKAAN vittuuntua siitä, että ystäväni ovat onnellisia. Ihan sama mitä itse käyn läpi. Tästä pääsemme takaisin blogiisi. Haluat oman kärsimyksesi takia kieltää muilta onnen, ei kun anteeksi, sinun ei vain tarvitse tykätä siitä, että ystäväsi ovat onnellisia. Oma ilmaisusi.
Olet jo oivaltanut, että käyt läpi kriisiä. Muistathan myös sen, ettei kriisi jatku loputtomiin, eikä se ole oikeutus asiattomalle käytökselle. Kriisi on jossain vaiheessa heitettävä käsiteltyjen pinoon. Hyvät ystävät kertovat sinulle, milloin on aika jatkaa eteenpäin. Huonot kaverit sanovat loputtomiin “voi voi”. Toivon, että tämä teksti vähän herättelee sinua itsesäälin suosta.
Blogi on äärettömän hyvä, ja myös “inyourfacebook” on hyvä oivallus ihmisten kateudesta ylipäänsä. Jos kyse on rehellisesti siitä, miltä sinusta tuntuu, on siitä kirjoitettava. Blogisi on kuitenkin julkinen. Tällaisesta vihamielisestä asenteesta voi seurata sitä, että vieraannutat lapselliset ihmiset luotasi. Miten käyttäydyt lasten seurassa, jos olet näin katkera? Tilanteesi on sitten vaikea, jos tuletkin raskaaksi: sinua ei hyväksytä kumpaankaan porukkaan (lapsettomiin/lapsellisiin). Minulla on tästä paljon kokemusta, kun olen jo vuosikausia näitä samoja ilmiöitä ja asenteita seurannut.
Käytät kommentissasi koko ajan käsitettä ‘me lapsettomat’. Minä en ainakaan lukeudu kanssasi samaan porukkaan, vaikka olenkin lapseton. En ole katkera, vihainen enkä itsekeskeinen. En ole marttyyri. Lapsettomuus on vain se tilanne, johon elämä minut laittoi. Venytäpä nyt itse sitä huumorintajuasi. Tämä on vain osa elämää, ei sen kummempaa.
Otan mielelläni vastaan myös negatiivista palautetta, mutta toivoisin sen pysyvän asiassa eli sarjakuvissa ja lapsettomuudessa, ei minun persoonassani.
Sinä, Zed, et tiedä minusta oikeasti mitään. Et ystävyyssuhteistani, suhtautumisestani lapsiin, kontakteistani lapsiin, et kriisini vaiheista, et ylipäätään elämästäni ja historiastani piiruakaan. Joten jätetään henkilökohtaisuudet sikseen, koska nämä ovat todellakin vain sarjakuvia lapsettomuudesta, ei sarjakuvia minuna olemisesta kokonaisvaltaisesti. Jos säästäisit vihasi johonkin sellaiseen, jonka oikeasti tunnet?
Tämä on lapsettomuusblogi hyvässä ja pahassa, ei syvällinen vanhemmuudenpohdiskelu-blogi. Perusta sinä sellainen itse, jos tykkäät semmoista mieluummin lukea. Näytät olevan itseesi ja omaan asenteesesi hyvin tyytyväinen, onnittelut siitä. Voisit ehkä miettiä oman paremmuutesi esiin tuomiselle sopivampaa foorumia, kuten omaa blogia. Siellä voitte käydä keskustelua yllä mainitsemistasi asioista.
PS. Miksi juuri minun pitäisi perustella, miksi haluan lapsen?
Ei sinun tarvitsekaan. Luin oman kommenttini uudestaan, ja huomasin kirjoittaneeni vihamielisen kommentin vihamielisyydestä.
Lapsettomuudesta kärsivien parissa katkeruus ja kateus ovat yleisiä tunteita, ja nämä tunteet pitää nostaa esille ja niitä täytyy käsitellä. Teet arvokasta työtä, ja autat tässä monia. Kuka tahansa ei uskaltaisi tehdä tällaista.
Tämähän on yleinen teema lapsettomuuden käsittelyssä. http://pingviinitaivas.blogspot.com/2008/12/kertoisinko-vai-enk-kertoisi-siinp.html
Miksi meitä lapsettomuudesta kärsiviä kohtaan pitää olla myötätuntoinen, mutta lapsellisia kohtaan itseltä ei vaadita samaa myötätuntoa?
Mitä jos Unelma Sikiöinen kirjoittaisi lapsettomista ilkeän blogitekstin ja kuittaisi kaiken huumorilla? Toisaalta, lapsettomuus ei ole valinta…
Ehkä suurin ongelmani tekstin kanssa oli se, että angsti kohdistettiin nimenomaan lapsiin. Mielestäni päähenkilö voi käsitellä omia tunteitaan loukkaamatta viattomia. Toisaalta, kommenteista päätellen monet muutkin tuntevat samoin joten taidan olla vähemmistössä. Eikä päähenkilökään lopulta kuitenkaan anna tunteilleen valtaa (vaikka epäsuorasti teko on jo tehty).
Blogissasi kirjoitat tietysti subjektiivisesti omista tunteistasi. Silloin ei kuitenkaan voi yleistää sen pätevän kaikkien lapsettomien tunteisiin. Tästä provosoiduin. Toistan vielä, että blogisi on äärettömän hieno ja teema on tabu jota tuleekin käsitellä. Olen itse vain ollut hyvin tarkka siitä, etten anna oman tragediani vuoksi itselleni oikeutta laittaa pahaa oloa kiertämään. Sen sijaan olen tunnistamisen ja käsittelyn lisäksi myös kohdannut tunteeni lasten parissa ja “parantunut” kateudesta. Siksi tämä kirjoitus varmaan osuikin niin pahasti ja koitan pakottaa muut omalle kannalleni. Siitähän aina provosoituu, mikä osuu lähelle kotipesää.
Hyvää jatkoa sinulle, toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää. Olet rohkea ihminen.
Hyviä kysymyksiä. En toki missään sano, etteikö lapsellisia kohtaan myös tulisi olla myötätuntoinen. Tämä facebook-sarjakuva kertoo ainakin minun osaltani enemmän hetkellisistä tunteista kuin kokonaisvaltaisesta asenteesta. Lähi- ja tuttavapiirini on sen sanomattakin ymmärtänyt, enkä tämän takia ole menettänyt kenenkään ystävyyttä. Myös lapselliset ystäväni ovat tätä jostain syystä pitäneet kovin hauskana, mistä olen ollut positiivisen yllättynyt. Ja tietenkin helpottunut.
Mielenkiintoista, että käsitit angstini kohdistuvan nimenomaan lapsiin. Tietenkään en voi sanoa, mikä sarjakuvasta on oikea tai väärä tulkinta, mutta itse en tullut edes ajatelleeksi, että sen voisi noin ymmärtää. Kauttaaltaan tein tämän sarjiksen hyvin itseironisella meiningillä; miten lapsenomaisen säälittäväksi lapseton voi joskus kateudessaan muuttua, kun ympärillä kaikki hehkuttavat onneaan. Tavallaan se typerä riemu ajatuksesta, että voisi rikkoa ihkutusidyllin sanomalla jotain kertakaikkisen sopimatonta. Mutta tämä on minun huumoriani, ei se kaikkiin uppoa.
Se, että tahaton lapsettomuus tosiaankaan ei ole valinta, on aika olennainen juttu mielestäni. Kun ihminen käy läpi kriisiä, ei hän pysty olemaan paras itsensä. Heikkoina hetkinä toivoisi ymmärrystä ja hienotunteisuutta niiltä, jotka ovat haluamansa saaneet. Tietenkään se ei aina vaan mene niin.
Tein yleistyksen lapsettomista varmasti liian helposti. Ymmärrän tietenkin, etteivät kaikki lapsettomat koe asiaa samalla tavalla. Tähän blogiin palautetta antaneet ovat olleet yllättävän samanmielisiä, kokemuspohjat täsmäävät. Mutta olen iloinen, että nyt tuli eriävääkin mielipidettä, josta tuli laajempaa keskustelua
Sen verran ajattelin sanoa, että onhan tämä sarjakuva todella provosoiva, mutta itse lapsettomana en suinkaan kokenut että tämä olisi kohdistunut niihin lapsiin vaan lähinnä niihin äiteihin. Ja että nuo tunteet on lähtöisin juuri siitä hetkellisestä kateudesta ja katkeruudesta näitä äitejä kohtaan, koska varmasti suurinta osaa lapsettomista tuon kaltaiset hehkutukset facebookissa satuttavat.
Ja ainakin omat kuvani teen juuri niistä inhottavista tunteista joita en koskaan kehtaisi sanoa ääneen kenellekään. Ne on juuri niitä synkimpiä ja mustimpia hetkiä elämässäni. Niitä tunteita joita häpeän syvästi. En pohjimmiltani ole ilkeä, enkä usko että tämänkään blogin pitäjä on. Lapsettomuus vaan sattuu herättämään rankkoja tunteita, ainakin useimmilla. Pääasia että ne saa purettua jonnekin, eikä pidä niitä visusti sisällään.
Hyvä postaus kun herättää niin keskustelua. Pidä pintasi. En minäkään tätä kokenut lapsiin kohdistuvana vaan nimenomaan enemmän hetkenä ja myös humoristisena.
Ja ihan vaan tiedoksi, kyllä jotkut äidit päästävät todella julmia kirjoituksia lapsettomista eetteriin blogeissaan ja keskustelupalstoilla.
Ihan mahtava sarjakuva! Olen lukenut sen jo 15 kertaa ja vieläkin nauran vedet silmissä, vaikka lapsettomuus on kohdallani ihan täyttä todellista tragediaa.
On ihan mahdoton miellyttää kaikkia, ja kaikkien huumorintaju ei käy yksiin – mutta jos yllä olevista kommenteista tekee tilastoa, niin kyllä tämä juttu kolahti ihan 95 prosenttisesti meihin lapsettomiin! Ihan kuin Jadekiven loistavat kuvat.
Mun mielestä tämä on tosi mielenkiintoinen aihe, kiitos! Sarjiksesi nostaa esiin juuri sen, mikä on vaikea ymmärtää, varmaan yhtälailla itselle kuin muillekin: hetkellinen tai pysyvämpi, joskus primitiivisen lapsellinen viha siitä, että muut saavat jotain mitä itse ei saa. Ja että kyseessä on vielä näin iso asia kuin oma lapsi, jota on tietenkin (?) muiden lupa Facebookissa ja muualla hehkuttaa. Tunteethan eivät ole oikein järjellä selitettävissä. Itse luen tässä sun kannanotossa aikalailla myös itseironiaa.
Vaikka kuvaamasi tunteet on rankkoja ja varmaan monen mielestä provosoiviakin, toisaalta tällainen fb-elämä tuntuu vaativan just sitä: statuksissa ilmaistaan isolle joukolle paljon enemmän tunteita kuin ennen, ja niihin odotetaankin reaktiota (miksi muuten “kommentoi”, “tykkää”, “jaa”?). Yhtälailla tekisi mieli joskus painaa “en tykkää”, eikä kyse nyt ole vaan näistä pähkinäaiheisista statuksista vaan monesta muustakin asiasta, johon itsellä liittyy kipua/ristiriitoja. Vaikka en kannata vanhaa suomalaista “kell’ onni on…” -sananlaskua, aihetta on minusta ihan tarpeen pohtia.
Tähän kaikkeen sekoittuu minusta se, että lapsen saamista todella pidetään nykyään jonkinlaisena omana saavutuksena, kuten kaikkia muitakin oman elämän toivottuja käänteitä. Siksi minusta oli koskettava tuo kiitos äiti -sarjiskin: viisas äiti!
Koin äsken juuri tuollaisia tunteita, mitä sarjakuvassasi läpikävit. Tuttavani on uskovainen ja (tietenkin) odottaa tällä hetkellä toista lastaan. Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa parin kuukauden yrityksestä. Ja kyllä, olen kateellinen ja vihainen. Tiedän, ettei se ole hänen syynsä, mutta samalla mietin, eikö minulla ole oikeus olla vihainen ja katkera? Jokaisella pitäisi olla oikeus kaikenlaisiin tunteisiin. Ja sitten, en kuitenkaan haluaisi olla kateellinen. Mieluummin olisin aidosti onnellinen hänen puolestaan. Koen kuitenkin, että mieluummin olen itsekseni katkera enkä kommentoi ko. ihmiselle mitään kuin että olisin muka aidosti onnellinen hänen puolestaan, jolloin hän varmasti huomaisi, etten ole.
Eihän tunteitaan ole pakko tuoda toiselle esille, mutta mielestäni minulla on tähän oikeus. Aivan samalla tavalla kuin “lapsellisilla” on oikeus onneensa.
Tähän loppuun, minä aivan RAKASTAN sinun sarjakuviasi! Ovat aivan mahtavasti piirrettyjä ja jokaisessa on sanoma, jonka löydän myös itsestäni ja samaistun jokaikiseen. Olet mahtava!
Mahtavaa mahtavaa! Nauroin vedet silmissä ja näytin miehellenikin. Itselläni todella samanlaisia tunteita! Mielestäni jokaisella on oikeus näihin omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin, joita lapsettomuus herättää. Ja tämänkin sarjakuvan vetovoima kumpuaa minulle siitä, että tajuan sen, että en olekaan outo ja yksin vain monet muut lapsettomat ajattelevat aivan samalla tavalla kun itse. Ja eiköhän noiden muksujen ihastelijoita ja lässyttäjiä muutenkin riitä aivan tarpeeksi. Jos äideillä on oikeus hakea tukea toisistaan niin miksi lapsettomilla ei olisi? Jos joku päivä lapsi meille suodaan mieheni kanssa niin tiedän kyllä miten EN aio käyttyä ja se koskee myös facebookia…
Tämä kommentti tulee aika myöhässä, vasta nyt luen blogiasi, mutta pakko kommentoida. Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja on kauhean mielenkiintoista lukea tätä näkökulmaa, vaikka en enimmäkseen osaakaan samaistua. Mutta tämä facebook-juttu oli ihan loistava!! En kestä miten mahtava XD
Itselläni on välillä juuri tuollainen olo. Ei vaan aina jaksa sitä, kuinka tarkka normisto on lapsijutuista kertomisessa ja puhumisessa. Vauvoista ei sanota, että ne näyttävät hölmöiltä, vaan niiden kuuluu olla iiiiii miten söpöjä! En sitten tiedä, onko kyseessä joku “vauva on aina ihana ja söpö ja kiinnostavampi kuin mikään muu asia”-geeni, joka minulta puuttuu. Lisääntymisestä kuuluu aina onnitella, vaikkei se olisi ollut toivottuakaan. Jne.
Jotkut ehkä kokevat tämän sarjiksen aika agressiiviseksi. Itse olen tyyliltäni sen verran temperamenttinen, että minulle kyse on normaalista, humoristisesta tunneilmaisusta. Minusta joka tapauksessa on tärkeää, että kaikkea saa ajatella ja kaikesta saa piirtää. “Onpa se ruma!” – kiitos tästä!
Tää on hyvä!! Just ihan ku fb:n etusivulla usein, se on pullollaan samanlaisia päivityksiä. Just vielä noi sydänsydänsydän jokaisen perässä Hauska!
Tajuaakohan ne äipät, jotka hehkuttaa ihanaa onneaan miltä joistain toisesta saattaa tuo tuntua?? No, itse ainakin sen voi sanoa että jos joskus on itse samassa tilanteessa, en aio pistää yhtäkään kuvaa tai onnihehkutuksia seinälle kaikkien näkyviin. Vain niille tärkeimmille, ja jotain muuta kautta kuin fb:n. Mutta, tottakai ihmiset saa tehä just niinku haluaa.
Ihana sarjakuva. Minut se sai kyllä itkemään, koska tunnistan itseni tuosta. Ennen omaa lapsettomuuttani muistan arvostelleeni kovasti yhtä toista lapsettomuusaiheista blogia. En vaan ymmärtänyt asiaa silloin. Ja voi, kuinka raivo nousi pintaan silloin, kun joku sanoi, että “sä et voi tietää, kun sulla ei ole lasta” tai “sä et voi tietää, kun et ole kärsinyt lapsettomuudesta”. Ja nyt, kun kokemusta on molemmista, niin sanon teille negatiivisesti tuohon sarjakuvaan suhtautuvat että “Te ette voi tietää, kun teillä ei ole lasta, ettekä ole kärsineet lapsettomuudesta”. Ja se on totta.
Provosoiduin. On asia, jota mä en ymmärrä. Mistä te lapsettomat tiedätte, kuinka kauan joku muu on taistellut toistuvien keskenmenojen, lapsettomuushoitojen ja tyhjän sylin kanssa? Magdaleena on voinut saada ennen pähkinäänsä 6 keskenmenoa, Unelmalla voi olla alkava raskausmyrkytys, Lempi Sikiö on voinut kokea kohtukuoleman ja joutunut synnyttämään kuolleen vauvan ennen kolmosta, Onnin vauvalla voi olla piilevä sydänvika. Toki ymmärsin myös sarjakuvan huumorin, mutta jotenkin kuitenkin on vaikeaa ymmärtää sitä, että muiden onnesta ja ilosta tulee noin vihainen olo ja huono fiilis. Kel onni on se onnen kätkeköön… Ettei muille vain tule paha mieli. Toki jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, mutta vihan kohdistaminen HENKILÖIHIN on ihan eri asia, kuin olla yleisesti vihainen “miksi kaikki muut, miksi minä en”. Kyllä ihmisillä on saatava olla oikeus hehkuttaa onneaan, ilman pelkoa, että joku suuttuu tai loukkaantuu.
Jep. Ihmisillä on oltava oikeus hehkuttaa onneaan, mutta onko sama oikeus hehkuttaa epäonneaan?? Juu ei. Jos itket lapsettomuuttasi ja sen mukanaan tuomia tunteita , oletkin pian muiden silmissä katkera itsekäs marttyyrit ja teet muille kiusallisen olon ja pahoitat muiden mielen.
Olimpa tässä kampaajalla , jossa viereisellä pesupaikalla oleva rouva kovaan ääneen kävi läpi synnytystään, lapsiveden menoineen ja repeämisineen. Siitä juttu jatkui tietysti imetykseen jne.
Siinä oli totisesti sitä hehkutusta. Hiljaa kuuntelin vieressä ja mietin, aloitanko itse tilityksen keskenmenostani? Radikaalileikkauksesta missä päädyttiin poistamaan munasarjat ja kohtu? Vuosien tuloksettomasta yrityksestä saada lapsi?
Uskompa että olisi kampaamoon laskeutunut melkoisen kiusaantunut ja vaikea hiljaisuus.
Kiitos tästä blogista. Tyttö, joka meinasi kaatua kirjoittaa ja piirtää ulos kaiken sen minkä minäkin tahtoisin sanoa.
10.04.2010 - 12:42
Mua nauratti. Tiedä sitten oliko se sarjiksen tarkotus
10.04.2010 - 12:42
Upee.
10.04.2010 - 15:59
In your face -book pitäis kyllä lanseerata.
10.04.2010 - 19:03
Muakin nauratti! Ihan mainio.
10.04.2010 - 20:34
Huippu!!!
10.04.2010 - 21:33
Kyllä tuo pähkinän pungertaminen on klassikkokamaa ihan mennen tullen.
11.04.2010 - 8:50
Joo, jäätelö maistuisi. Vaikuttavaa.
11.04.2010 - 11:22
Mulla on tänään (taas) ollut prikulleen samanlainen fiilis >:(
Loistava sarjakuva!
12.04.2010 - 17:44
Todella mainio.
12.04.2010 - 19:52
Hei,
kiitos koskettavista kuvistasi ja onnittelut paikoin hyvin sivaltavasta kielenkäytöstäsi. Moni lapsettomuusblogilainen on jo mainostanut blogiasi ja laittanut linkkilistalleen.
12.04.2010 - 20:10
Tosi hienoja kuvia! Laitoin jo ittelle linkkilistalle.
Voimia jaksaa tuota naamakirjaa, sitä tarvii aina välistä..
12.04.2010 - 20:32
Aivan mahtava tämäkin
Jatka samaa rataa ja koita jaksaa FB:n kanssa <3
12.04.2010 - 21:22
Ihan paras!
13.04.2010 - 14:54
Aivan loistavia kuvia. Kovin tuttu tunne naamakirjan kanssa..
Palaan varmasti uudestaan
13.04.2010 - 18:04
Hei aivan mahtava!
Tänään ekaa kertaa löysin tänne ja heti löysin omiakin fiiliksiä vastaavia juttuja. Olen omassakin blogissa jokusen kerran valittanut siitä, miten ottaa päähän ihmisten fb-päivitykset
14.04.2010 - 18:38
Vaikka olen omasta tahdosta lapseton ihminen, en vain valitettavasti aina jaksa myöskään tuolla facebookissa noiden lapsellisten ihmisten intoa laittaa joka *piip* kuvaan se kersa. Ihan oikeasti… Kersa edestä, kersa takaa, kersa makaa ja leikkii — missä on aviomies?
14.04.2010 - 19:18
Ekaa kertaa sivuillasi. Aivan mahtavia ja koskettavia pätkiä. Lisäilen seuraamiini blogeihin.
Jaksamista täältäkin fb-päivityksiin!
18.04.2010 - 1:17
Niin tuttua, niin tuttua.. tätä se FB elämä on ja silti on itseään pakko kiduttaa siellä roikkumalla. melkein tekisi mieli linkittää tämä FB:ssä omalle seinälle mutta ei viitsi kun loukkaisi monia ihmisiä joiden kanssa kuitenkin haluaa olla väleissä.
18.04.2010 - 11:40
Kiitokset runsaista kommenteista!
Tulipa tuota itsekin mietittyä, väheneekö fb-kaverit tämän jutun myötä, mutta yllättävän ymmärtäväisiä siellä on oltu. Tai sitten ne ei vaan ole lukeneet tätä
Joskus ollaan puhuttu ystävien kanssa, miten tietyt päivitykset voisi facebookissa piilottaa. Mutta en oikein haluaisi siihenkään, koska haluan kuitenkin tietää mitä kaikille kuuluu – niin alhaalla kuin ärsytyskynnys lässytykseen joinakin päivinä onkin. Enkä saisi enää sarjiksiin matskuakaan
19.04.2010 - 10:24
Aivan mahtava postaus
You made my Day!
20.04.2010 - 12:25
Niin osuvaa! Kiitos.
20.04.2010 - 13:34
Osui ja upposi! Meillä vauvatoiveita jo kohta 5 kk… Ilman tuloksia. :/ Ja joskus tuntuu kurjalta nuo vauvapäivitykset, vaikka rakastankin lapsia ja suurimman osan ajasta jaksan olla muiden puolesta onnellinen.
21.04.2010 - 12:57
Pakkoko sitä on olla jossain veetun veispuukissa ylipäätään? Tyhmien hommaa!
22.04.2010 - 13:26
hieno! so in your face!
23.04.2010 - 15:11
Siis tää oli loistava! Ihan samat tuntemukset ku itselläki tosi usein!!
23.04.2010 - 16:35
Siis niin osuva, aivan mahtava
Olen itseni kanssa päättänyt, että palautan profiilini takaisin sitten joskus tuhannen vuoden päästä, jos itse voisin kijoitella sinne samanlaisia juttuja…
23.04.2010 - 18:49
UPEAA! Kiitos, että tarjoat meille kaikille mahdollisuuden kuvan kautta purkaa omaa ahdistustamme! <3
23.04.2010 - 21:07
Kuin suoraan omasta elämästä… kaikki ystävät odottaa ensimmäistä, toista tai kolmatta lastaan ja ah kun on se odottaminen niin vitun ihanaa ja koko elämä on turhaa ilman pikku pilttiä ja kun se syntyy niin villekaarinan kaikki vitun valokuvat täytyy tunkea facebookiin ja vielä pistää parhaimmat viestillä erikseen mulle, että varmasti näen kuinka ihanaa heidän elämänsä on… sit kysellään miksi me ei hankita lapsia, kun se olisikin niin helppoa… et ne vaan hankittais…
kiitos sarjakuvistasi jotka auttavat minut päivästä toiseen…
26.04.2010 - 9:30
loistavaa! ihan kuin mun omia tunteita olis piirretty paperille.
ja Sihevan sanat,kuin mun kirjoittamat.
8.05.2010 - 23:33
Kiitos. Olet huippu – tiedäthän sen.
9.05.2010 - 11:08
Helvetin hyvä postaus!
10.05.2010 - 9:29
HAHAHHAA, ihan mahtava! Just tältä tuntuu lähes aina, kun noita äitien postauksia lukee, mutta itse en vain uskalla tehdä mitään. Ihana kun annat kanavan päästää tuskan ja ärtymyksen ulos!
10.05.2010 - 13:47
Jos joku tekisi samantyylisen sarjakuvan lapsettomien postauksista, sille ei nauraisi kukaan.
12.05.2010 - 19:01
Joskus kyllä tekis mieli kommentoida, että “onpas ruma vauva”, vaikka ei mitään erityistä katkeruutta olekaan… Kiitos näistä sarjakuvista. Nää on tärkeitä.
18.05.2010 - 21:28
Minä olen onnellinen lapseton omasta tahdostani eikä mun siksi ehkä kuuluis kommentoida tänne, mutta jotenkin provosoiduin tosi pahasti tästä sarjakuvasta. En jaksa käsittää sellaista kateutta, että kun toisilla on jotain mitä itse ei saa niin näitä “onnellisia” aletaan – ainakin ajatuksissa, ja nyt blogissa – kyräillä ja haukkua. Eikö piirtäjä itse kertoisi tutuille lapsestaan jos hänellä sellainen olisi? Postaisi kuvia facebookiin? Miksi kukkasessa muut eivät saisi niin tehdä? Samalla logiikalla, pitäisikö esim onnellisessa parisuhteessa elävän piilottaa puolisonsa sinkkukavereilta jottei näille tule paha mieli? Voisin kuvitella ettei se elonpolku siitä muutu ruusuisemmaksi että toivoo toisille pahaa. Toinen juttu tietenkin on jos tuttavat toisen tukalan tilanteen tuntien tulevat ilkeyttään omia lapsiaan hehkuttamaan, mutta ei kai nyt kaikissa tapauksissa voi olla siitäkään kyse?
En ole itse koskaan päässyt keskustelemaan aiheesta lapsettomuudesta kärsivän ihmisen kanssa, mutta näistä kirjallisista lähteistä on tullut semmoinen kuva että kyseessä on aika angstinen, vihamielinen ja jopa (uskallanko sanoa) itsekäs porukka. Lapsi halutaan nimenomaan itselle iloa tuottamaan. Tuttujen myötäelämisyrityksistä raivostutaan koska ne on aina vääränlaisia ja lapsen saaneita ihmisiä vihataan. Tulee mieleen että ongelmassa oikein piehtaroidaan ja raivotaan koko maailmalle kun elämä ei antanut täsmälleen sitä mitä haluttiin.
Yksinkertaisena ihmisenä mietin voisko asiaa kääntää siten, että haluamisen sijasta keskittyisi antamiseen. Maailma on väärällään lapsia joita kukaan ei oikein rakasta, joten voisiko lapsia rakastava ihminen mennä heidän luokseen antamaan tukea ja hoitoa. Vaikka tuohon naapurimaahan johonkin orpokotiin? Minä olen itse ollut pikkuisella panoksellani mukana huono-osaisia auttavassa vapaaehtoistyössä ja pidän sitä ihan äärettömän tärkeänä työnä. Ja kaikkein tärkeintä se on avun saajalle, jonka koko maailma saattaa pelastua avun ansiosta.
Pelkään että blogaaja loukkantui tästä kommentista ja pyydän sitä siksi etukäteen anteeksi. Tahdoin siis sanoa, että ilkeä ja negatiivinen asenne tuppaa synnyttämään ikävää ilmapiiriä ja siksi kovasti toivoisin että näinkin ikävän ja aran aiheen työstämiseen löytyisi muita, parempia keinoja. Toivon myös että rakkaudestasi ja hoivahalustasi pääsee pian nauttimaan joku lapsi, oli se sitten oma tai joku muu huolenpitoa kaipaava.
18.05.2010 - 22:19
Hei Maija,
tottakai kommenttisi ovat tervetulleita, ei se katso ikää lapsettomuutta tai lapsellisuutta sen enempää kuin onnellisuuden astettakaan. Täällä käy monenlaisia ihmisiä.
Kiitos erilaisesta mielipiteestä! Olet ensimmäinen, johon tiedän tämän kolisseen negatiivisesti, mutta se osoittaa tälle asialle vain hyvää
Omalta osaltani sekä muutamien lapsettomuudesta kärsivien puolesta voin todeta, että näitä tunteita ei niin hyvin aina ymmärräkään, jos lapsettomuus on oma valinta tai jos on onnistunut saamaan lapsia helposti. Kateus, katkeruus, suru, epäonnistumisen tunne, syyllisyys ja pettymys ovat vain osa sitä tunteiden kirjoa, mitä tahattoman lapsettomuuden kanssa painiva kokee, halusi tai ei.
Tunteet ovat tunteita; osa ihmisenä olemista. Helppoahan se olisikin, jos oman typerän lapsenkaipuunsa pystyisi täyttämään hyväntekeväisyydellä ja harrastuksilla. Ja parhaansa useimmat yrittävätkin. Lapsettomuus on kuitenkin kriisi, joka on käsiteltävä, jotta elämä voi jatkua. Mustia aikoja kokeneena voin vakuuttaa, ettei katkeruudessa todellakaan kukaan halua “piehtaroida” vapaaehtoisesti.
Jos lapsettomien vihamielinen ja itsekäs porukka vetää mielesi matalaksi, niin meidän kanssahan ei kenenkään ole pakko seurustella
En loukkaantunut kommentistasi. Sinulla on asenteesesi täysi oikeus, samalla lailla kun meillä lapsettomilla on oikeus hakea toisistamme tukea joskus mustankin huumorin kautta. Samoin kaikilla on oikeus omassa elämässään hehkuttaa lapsiperheonneaan niin paljon kuin haluavat, minä en ole sitä kieltämässä. Siitä ei ole kuitenkaan onneksi pakko tykätä.
Muistuttaisin kuitenkin kahdesta asiasta. Ensinnäkin tämä on vain sarjakuva, ei ehdotus lakipykäläksi. Toiseksi: huumorintajua voi yrittää vähän venyttää, vaikka nauruhermoja ei kutkuttaisikaan. Tämä on vain osa elämää, ei sen kummempaa.
Toivotan sinulle tsemppiä ja mielenrauhaa tämän vastenmielisen ihmisryhmän kanssa elämiseen!
20.05.2010 - 16:57
Älä piiloudu huumorin taakse. Huumorilla voi oikeuttaa itselleen rasismin, elitismin, mitä vaan. Minäkin voisin sanoa, että olet pinnallinen kultalusikkatyttö, joka ei saa mitä haluaa ja on vihainen maailmalle. Vitsihän se vaan on! Fakta on se, ettet blogisi missään vaiheessa perustele, miksi haluat lapsen. Olet päässäsi kehittänyt kilpailuasetelman lapsellisten ja lapsettomien välille. Tämä jättää blogin latteaksi. Näkökulmasi on nimenomaan oman onnettomuutesi käsittelyssä, ei syvällisessä vanhemmuuden pohdiskelussa.
Kaikki tämä kertoo siitä, ettet ole ollut lasten kanssa tekemisissä. Se tekee aluksi todella kipeää, kun itse haluaa lasta niin paljon. Lapsilta oppii kuitenkin sen, että ne ovat viattomia. Ei, en ole kristitty. Lapseton olen synnynnäisesti, minua eivät siis mitkään hoidot voi parantaa. Lapsien auttamisesta voi oppia sen, että lapset ovat yksi maailman suurimmista ihmeistä. Yksikään niistä ei ole ruma (klisee, mutta totta).
Antaisin mitä vaan, vaikka oman terveyteni, että ystävieni lapset olisivat terveitä ja hyvinvoivia. En voisi KOSKAAN vittuuntua siitä, että ystäväni ovat onnellisia. Ihan sama mitä itse käyn läpi. Tästä pääsemme takaisin blogiisi. Haluat oman kärsimyksesi takia kieltää muilta onnen, ei kun anteeksi, sinun ei vain tarvitse tykätä siitä, että ystäväsi ovat onnellisia. Oma ilmaisusi.
Olet jo oivaltanut, että käyt läpi kriisiä. Muistathan myös sen, ettei kriisi jatku loputtomiin, eikä se ole oikeutus asiattomalle käytökselle. Kriisi on jossain vaiheessa heitettävä käsiteltyjen pinoon. Hyvät ystävät kertovat sinulle, milloin on aika jatkaa eteenpäin. Huonot kaverit sanovat loputtomiin “voi voi”. Toivon, että tämä teksti vähän herättelee sinua itsesäälin suosta.
Blogi on äärettömän hyvä, ja myös “inyourfacebook” on hyvä oivallus ihmisten kateudesta ylipäänsä. Jos kyse on rehellisesti siitä, miltä sinusta tuntuu, on siitä kirjoitettava. Blogisi on kuitenkin julkinen. Tällaisesta vihamielisestä asenteesta voi seurata sitä, että vieraannutat lapselliset ihmiset luotasi. Miten käyttäydyt lasten seurassa, jos olet näin katkera? Tilanteesi on sitten vaikea, jos tuletkin raskaaksi: sinua ei hyväksytä kumpaankaan porukkaan (lapsettomiin/lapsellisiin). Minulla on tästä paljon kokemusta, kun olen jo vuosikausia näitä samoja ilmiöitä ja asenteita seurannut.
Käytät kommentissasi koko ajan käsitettä ‘me lapsettomat’. Minä en ainakaan lukeudu kanssasi samaan porukkaan, vaikka olenkin lapseton. En ole katkera, vihainen enkä itsekeskeinen. En ole marttyyri. Lapsettomuus on vain se tilanne, johon elämä minut laittoi. Venytäpä nyt itse sitä huumorintajuasi. Tämä on vain osa elämää, ei sen kummempaa.
20.05.2010 - 18:15
Otan mielelläni vastaan myös negatiivista palautetta, mutta toivoisin sen pysyvän asiassa eli sarjakuvissa ja lapsettomuudessa, ei minun persoonassani.
Sinä, Zed, et tiedä minusta oikeasti mitään. Et ystävyyssuhteistani, suhtautumisestani lapsiin, kontakteistani lapsiin, et kriisini vaiheista, et ylipäätään elämästäni ja historiastani piiruakaan. Joten jätetään henkilökohtaisuudet sikseen, koska nämä ovat todellakin vain sarjakuvia lapsettomuudesta, ei sarjakuvia minuna olemisesta kokonaisvaltaisesti. Jos säästäisit vihasi johonkin sellaiseen, jonka oikeasti tunnet?
Tämä on lapsettomuusblogi hyvässä ja pahassa, ei syvällinen vanhemmuudenpohdiskelu-blogi. Perusta sinä sellainen itse, jos tykkäät semmoista mieluummin lukea. Näytät olevan itseesi ja omaan asenteesesi hyvin tyytyväinen, onnittelut siitä. Voisit ehkä miettiä oman paremmuutesi esiin tuomiselle sopivampaa foorumia, kuten omaa blogia. Siellä voitte käydä keskustelua yllä mainitsemistasi asioista.
PS. Miksi juuri minun pitäisi perustella, miksi haluan lapsen?
21.05.2010 - 14:45
Ei sinun tarvitsekaan. Luin oman kommenttini uudestaan, ja huomasin kirjoittaneeni vihamielisen kommentin vihamielisyydestä.
Lapsettomuudesta kärsivien parissa katkeruus ja kateus ovat yleisiä tunteita, ja nämä tunteet pitää nostaa esille ja niitä täytyy käsitellä. Teet arvokasta työtä, ja autat tässä monia. Kuka tahansa ei uskaltaisi tehdä tällaista.
Tämähän on yleinen teema lapsettomuuden käsittelyssä.
http://pingviinitaivas.blogspot.com/2008/12/kertoisinko-vai-enk-kertoisi-siinp.html
Miksi meitä lapsettomuudesta kärsiviä kohtaan pitää olla myötätuntoinen, mutta lapsellisia kohtaan itseltä ei vaadita samaa myötätuntoa?
Mitä jos Unelma Sikiöinen kirjoittaisi lapsettomista ilkeän blogitekstin ja kuittaisi kaiken huumorilla? Toisaalta, lapsettomuus ei ole valinta…
Ehkä suurin ongelmani tekstin kanssa oli se, että angsti kohdistettiin nimenomaan lapsiin. Mielestäni päähenkilö voi käsitellä omia tunteitaan loukkaamatta viattomia. Toisaalta, kommenteista päätellen monet muutkin tuntevat samoin joten taidan olla vähemmistössä. Eikä päähenkilökään lopulta kuitenkaan anna tunteilleen valtaa (vaikka epäsuorasti teko on jo tehty).
Blogissasi kirjoitat tietysti subjektiivisesti omista tunteistasi. Silloin ei kuitenkaan voi yleistää sen pätevän kaikkien lapsettomien tunteisiin. Tästä provosoiduin. Toistan vielä, että blogisi on äärettömän hieno ja teema on tabu jota tuleekin käsitellä. Olen itse vain ollut hyvin tarkka siitä, etten anna oman tragediani vuoksi itselleni oikeutta laittaa pahaa oloa kiertämään. Sen sijaan olen tunnistamisen ja käsittelyn lisäksi myös kohdannut tunteeni lasten parissa ja “parantunut” kateudesta. Siksi tämä kirjoitus varmaan osuikin niin pahasti ja koitan pakottaa muut omalle kannalleni. Siitähän aina provosoituu, mikä osuu lähelle kotipesää.
Hyvää jatkoa sinulle, toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää. Olet rohkea ihminen.
21.05.2010 - 17:05
Hyviä kysymyksiä. En toki missään sano, etteikö lapsellisia kohtaan myös tulisi olla myötätuntoinen. Tämä facebook-sarjakuva kertoo ainakin minun osaltani enemmän hetkellisistä tunteista kuin kokonaisvaltaisesta asenteesta. Lähi- ja tuttavapiirini on sen sanomattakin ymmärtänyt, enkä tämän takia ole menettänyt kenenkään ystävyyttä. Myös lapselliset ystäväni ovat tätä jostain syystä pitäneet kovin hauskana, mistä olen ollut positiivisen yllättynyt. Ja tietenkin helpottunut.
Mielenkiintoista, että käsitit angstini kohdistuvan nimenomaan lapsiin. Tietenkään en voi sanoa, mikä sarjakuvasta on oikea tai väärä tulkinta, mutta itse en tullut edes ajatelleeksi, että sen voisi noin ymmärtää. Kauttaaltaan tein tämän sarjiksen hyvin itseironisella meiningillä; miten lapsenomaisen säälittäväksi lapseton voi joskus kateudessaan muuttua, kun ympärillä kaikki hehkuttavat onneaan. Tavallaan se typerä riemu ajatuksesta, että voisi rikkoa ihkutusidyllin sanomalla jotain kertakaikkisen sopimatonta. Mutta tämä on minun huumoriani, ei se kaikkiin uppoa.
Se, että tahaton lapsettomuus tosiaankaan ei ole valinta, on aika olennainen juttu mielestäni. Kun ihminen käy läpi kriisiä, ei hän pysty olemaan paras itsensä. Heikkoina hetkinä toivoisi ymmärrystä ja hienotunteisuutta niiltä, jotka ovat haluamansa saaneet. Tietenkään se ei aina vaan mene niin.
Tein yleistyksen lapsettomista varmasti liian helposti. Ymmärrän tietenkin, etteivät kaikki lapsettomat koe asiaa samalla tavalla. Tähän blogiin palautetta antaneet ovat olleet yllättävän samanmielisiä, kokemuspohjat täsmäävät. Mutta olen iloinen, että nyt tuli eriävääkin mielipidettä, josta tuli laajempaa keskustelua
21.05.2010 - 18:16
Täällähän käydään todella hienoa keskustelua.
Sen verran ajattelin sanoa, että onhan tämä sarjakuva todella provosoiva, mutta itse lapsettomana en suinkaan kokenut että tämä olisi kohdistunut niihin lapsiin vaan lähinnä niihin äiteihin. Ja että nuo tunteet on lähtöisin juuri siitä hetkellisestä kateudesta ja katkeruudesta näitä äitejä kohtaan, koska varmasti suurinta osaa lapsettomista tuon kaltaiset hehkutukset facebookissa satuttavat.
Ja ainakin omat kuvani teen juuri niistä inhottavista tunteista joita en koskaan kehtaisi sanoa ääneen kenellekään. Ne on juuri niitä synkimpiä ja mustimpia hetkiä elämässäni. Niitä tunteita joita häpeän syvästi. En pohjimmiltani ole ilkeä, enkä usko että tämänkään blogin pitäjä on. Lapsettomuus vaan sattuu herättämään rankkoja tunteita, ainakin useimmilla. Pääasia että ne saa purettua jonnekin, eikä pidä niitä visusti sisällään.
21.05.2010 - 21:28
Hyvä postaus kun herättää niin keskustelua. Pidä pintasi. En minäkään tätä kokenut lapsiin kohdistuvana vaan nimenomaan enemmän hetkenä ja myös humoristisena.
Ja ihan vaan tiedoksi, kyllä jotkut äidit päästävät todella julmia kirjoituksia lapsettomista eetteriin blogeissaan ja keskustelupalstoilla.
22.05.2010 - 22:19
Ihan mahtava sarjakuva! Olen lukenut sen jo 15 kertaa ja vieläkin nauran vedet silmissä, vaikka lapsettomuus on kohdallani ihan täyttä todellista tragediaa.
On ihan mahdoton miellyttää kaikkia, ja kaikkien huumorintaju ei käy yksiin – mutta jos yllä olevista kommenteista tekee tilastoa, niin kyllä tämä juttu kolahti ihan 95 prosenttisesti meihin lapsettomiin! Ihan kuin Jadekiven loistavat kuvat.
Keep up the excellent work!
23.05.2010 - 23:15
Osu, uppos ja kolahti.
Kiitos ihan mielettömästi.
10.06.2010 - 16:04
Aivan huippu!
1.07.2010 - 13:04
Mun mielestä tämä on tosi mielenkiintoinen aihe, kiitos! Sarjiksesi nostaa esiin juuri sen, mikä on vaikea ymmärtää, varmaan yhtälailla itselle kuin muillekin: hetkellinen tai pysyvämpi, joskus primitiivisen lapsellinen viha siitä, että muut saavat jotain mitä itse ei saa. Ja että kyseessä on vielä näin iso asia kuin oma lapsi, jota on tietenkin (?) muiden lupa Facebookissa ja muualla hehkuttaa. Tunteethan eivät ole oikein järjellä selitettävissä. Itse luen tässä sun kannanotossa aikalailla myös itseironiaa.
Vaikka kuvaamasi tunteet on rankkoja ja varmaan monen mielestä provosoiviakin, toisaalta tällainen fb-elämä tuntuu vaativan just sitä: statuksissa ilmaistaan isolle joukolle paljon enemmän tunteita kuin ennen, ja niihin odotetaankin reaktiota (miksi muuten “kommentoi”, “tykkää”, “jaa”?). Yhtälailla tekisi mieli joskus painaa “en tykkää”, eikä kyse nyt ole vaan näistä pähkinäaiheisista statuksista vaan monesta muustakin asiasta, johon itsellä liittyy kipua/ristiriitoja. Vaikka en kannata vanhaa suomalaista “kell’ onni on…” -sananlaskua, aihetta on minusta ihan tarpeen pohtia.
Tähän kaikkeen sekoittuu minusta se, että lapsen saamista todella pidetään nykyään jonkinlaisena omana saavutuksena, kuten kaikkia muitakin oman elämän toivottuja käänteitä. Siksi minusta oli koskettava tuo kiitos äiti -sarjiskin: viisas äiti!
21.07.2010 - 21:05
Koin äsken juuri tuollaisia tunteita, mitä sarjakuvassasi läpikävit. Tuttavani on uskovainen ja (tietenkin) odottaa tällä hetkellä toista lastaan. Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa parin kuukauden yrityksestä. Ja kyllä, olen kateellinen ja vihainen. Tiedän, ettei se ole hänen syynsä, mutta samalla mietin, eikö minulla ole oikeus olla vihainen ja katkera? Jokaisella pitäisi olla oikeus kaikenlaisiin tunteisiin. Ja sitten, en kuitenkaan haluaisi olla kateellinen. Mieluummin olisin aidosti onnellinen hänen puolestaan. Koen kuitenkin, että mieluummin olen itsekseni katkera enkä kommentoi ko. ihmiselle mitään kuin että olisin muka aidosti onnellinen hänen puolestaan, jolloin hän varmasti huomaisi, etten ole.
Eihän tunteitaan ole pakko tuoda toiselle esille, mutta mielestäni minulla on tähän oikeus. Aivan samalla tavalla kuin “lapsellisilla” on oikeus onneensa.
Tähän loppuun, minä aivan RAKASTAN sinun sarjakuviasi! Ovat aivan mahtavasti piirrettyjä ja jokaisessa on sanoma, jonka löydän myös itsestäni ja samaistun jokaikiseen. Olet mahtava!
1.08.2010 - 16:39
Tuo facebook on oikeasti välillä niin pelottava näitten asioitten suhteen…Ja isät tuntuvat sekoavan vauvoistaan vähintään yhtä pahasti kuin äidit.
3.08.2010 - 14:31
Nauratti ja itketti:)
3.08.2010 - 18:01
Mahtavaa mahtavaa! Nauroin vedet silmissä ja näytin miehellenikin. Itselläni todella samanlaisia tunteita! Mielestäni jokaisella on oikeus näihin omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin, joita lapsettomuus herättää. Ja tämänkin sarjakuvan vetovoima kumpuaa minulle siitä, että tajuan sen, että en olekaan outo ja yksin vain monet muut lapsettomat ajattelevat aivan samalla tavalla kun itse. Ja eiköhän noiden muksujen ihastelijoita ja lässyttäjiä muutenkin riitä aivan tarpeeksi. Jos äideillä on oikeus hakea tukea toisistaan niin miksi lapsettomilla ei olisi? Jos joku päivä lapsi meille suodaan mieheni kanssa niin tiedän kyllä miten EN aio käyttyä ja se koskee myös facebookia…
5.10.2010 - 10:07
[...] Esimerkki keskustelua herättävästä blogista: http://meinasinkaatua.sarjakuvablogit.com/2010/04/10/in-your-face/ [...]
30.01.2011 - 0:13
Tämä kommentti tulee aika myöhässä, vasta nyt luen blogiasi, mutta pakko kommentoida. Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja on kauhean mielenkiintoista lukea tätä näkökulmaa, vaikka en enimmäkseen osaakaan samaistua. Mutta tämä facebook-juttu oli ihan loistava!! En kestä miten mahtava XD
Itselläni on välillä juuri tuollainen olo. Ei vaan aina jaksa sitä, kuinka tarkka normisto on lapsijutuista kertomisessa ja puhumisessa. Vauvoista ei sanota, että ne näyttävät hölmöiltä, vaan niiden kuuluu olla iiiiii miten söpöjä! En sitten tiedä, onko kyseessä joku “vauva on aina ihana ja söpö ja kiinnostavampi kuin mikään muu asia”-geeni, joka minulta puuttuu. Lisääntymisestä kuuluu aina onnitella, vaikkei se olisi ollut toivottuakaan. Jne.
Jotkut ehkä kokevat tämän sarjiksen aika agressiiviseksi. Itse olen tyyliltäni sen verran temperamenttinen, että minulle kyse on normaalista, humoristisesta tunneilmaisusta. Minusta joka tapauksessa on tärkeää, että kaikkea saa ajatella ja kaikesta saa piirtää. “Onpa se ruma!” – kiitos tästä!
16.05.2011 - 13:38
Tää on hyvä!! Just ihan ku fb:n etusivulla usein, se on pullollaan samanlaisia päivityksiä. Just vielä noi sydänsydänsydän jokaisen perässä
Hauska!
Tajuaakohan ne äipät, jotka hehkuttaa ihanaa onneaan miltä joistain toisesta saattaa tuo tuntua?? No, itse ainakin sen voi sanoa että jos joskus on itse samassa tilanteessa, en aio pistää yhtäkään kuvaa tai onnihehkutuksia seinälle kaikkien näkyviin. Vain niille tärkeimmille, ja jotain muuta kautta kuin fb:n. Mutta, tottakai ihmiset saa tehä just niinku haluaa.
6.06.2011 - 13:13
Ihana sarjakuva. Minut se sai kyllä itkemään, koska tunnistan itseni tuosta. Ennen omaa lapsettomuuttani muistan arvostelleeni kovasti yhtä toista lapsettomuusaiheista blogia. En vaan ymmärtänyt asiaa silloin. Ja voi, kuinka raivo nousi pintaan silloin, kun joku sanoi, että “sä et voi tietää, kun sulla ei ole lasta” tai “sä et voi tietää, kun et ole kärsinyt lapsettomuudesta”. Ja nyt, kun kokemusta on molemmista, niin sanon teille negatiivisesti tuohon sarjakuvaan suhtautuvat että “Te ette voi tietää, kun teillä ei ole lasta, ettekä ole kärsineet lapsettomuudesta”. Ja se on totta.
15.08.2011 - 23:55
Tämä oli kyllä hyvä! Nauroin itsekseni
Huvitti vaikka taidan kuulua tuohon ryhmään joka on ärsyttävä päivityksineen.
21.10.2011 - 15:28
Provosoiduin. On asia, jota mä en ymmärrä. Mistä te lapsettomat tiedätte, kuinka kauan joku muu on taistellut toistuvien keskenmenojen, lapsettomuushoitojen ja tyhjän sylin kanssa? Magdaleena on voinut saada ennen pähkinäänsä 6 keskenmenoa, Unelmalla voi olla alkava raskausmyrkytys, Lempi Sikiö on voinut kokea kohtukuoleman ja joutunut synnyttämään kuolleen vauvan ennen kolmosta, Onnin vauvalla voi olla piilevä sydänvika. Toki ymmärsin myös sarjakuvan huumorin, mutta jotenkin kuitenkin on vaikeaa ymmärtää sitä, että muiden onnesta ja ilosta tulee noin vihainen olo ja huono fiilis. Kel onni on se onnen kätkeköön… Ettei muille vain tule paha mieli. Toki jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, mutta vihan kohdistaminen HENKILÖIHIN on ihan eri asia, kuin olla yleisesti vihainen “miksi kaikki muut, miksi minä en”. Kyllä ihmisillä on saatava olla oikeus hehkuttaa onneaan, ilman pelkoa, että joku suuttuu tai loukkaantuu.
10.04.2012 - 7:49
Jep. Ihmisillä on oltava oikeus hehkuttaa onneaan, mutta onko sama oikeus hehkuttaa epäonneaan?? Juu ei. Jos itket lapsettomuuttasi ja sen mukanaan tuomia tunteita , oletkin pian muiden silmissä katkera itsekäs marttyyrit ja teet muille kiusallisen olon ja pahoitat muiden mielen.
Olimpa tässä kampaajalla , jossa viereisellä pesupaikalla oleva rouva kovaan ääneen kävi läpi synnytystään, lapsiveden menoineen ja repeämisineen. Siitä juttu jatkui tietysti imetykseen jne.
Siinä oli totisesti sitä hehkutusta. Hiljaa kuuntelin vieressä ja mietin, aloitanko itse tilityksen keskenmenostani? Radikaalileikkauksesta missä päädyttiin poistamaan munasarjat ja kohtu? Vuosien tuloksettomasta yrityksestä saada lapsi?
Uskompa että olisi kampaamoon laskeutunut melkoisen kiusaantunut ja vaikea hiljaisuus.
Kiitos tästä blogista. Tyttö, joka meinasi kaatua kirjoittaa ja piirtää ulos kaiken sen minkä minäkin tahtoisin sanoa.