Ralli sikiämisen vaikeudesta

11.12.2011 - 16:17 / meinasinkaatua.


Jonkin verran lapsettomuusaiheisia ideoita risteilee edelleen mielessä, vaikka niitä ei oikein ole aikaa työstää. Tämä sarjakuva valmistui Oulun sarjakuvaseuran julkaiseman Ruutukaava-verkkolehden viimeisimpään numeroon, jonka tämänkertaisena teemana oli ”polku”. Luonnollisesti omaan mieleen juolahtivat heti lapsettomuusasiat ja päätin tarttua tussiterään kiireistä huolimatta. Deadlinen alla sitä pystyy olemaan ihmeen tehokas!

Osaltaan julkaisupaikka ja osin uuden kerrontatyylin kokeilu vaikuttivat sarjakuvaan tällä kertaa näin. Raskasta aihetta on joskus virkistävää käsitellä kepeästi ja itseironisesti. Tähän blogiin ei tämä postaus tuo sen kummempaa kuin tiivistää tietyllä tavalla osan tekijän lapsettomuuskokemuksesta lukijan helpoksi sulatella – näinhän sitä tietyille tahoille tuli asiasta puhuttua, aina vastaanottajan mukaan ikään kuin häntä säästäen.

Mukavaa joulukuun jatkoa lukijoille! Elättelen toiveita että saisin tänne vielä jonkin joulupostauksen tämän vuoden puolella. Aika on lapsettomuusasialle niin herkkä.

Kategoria: Luokittelematon.



3 vastausta - “Ralli sikiämisen vaikeudesta”

  1. syys Kirjoittaa:

    Aivan uskomattoman upea sarjakuva, jälleen kerran <3

  2. Katariina Kirjoittaa:

    Todella onnistunutta kynäilyä, voimakasta piirtimen käyttöä! Koskettava, taitavasti kuvattu polku. Hyvää uutta vuotta!

  3. ~Ninni Kirjoittaa:

    Ystäväni kautta löysin tälle blogille. Olet kauniisti tuonut vaikean asian esille tässä julkaisussasi.Ihailen rohkeuttasi ja taitoasi puhua asiasta ja tuoda sitä esille.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus

Kommentoidaksesi sinun tulee kirjautua.